20. huhtikuuta 2010

Pieni pala Pariisia


Kesti muutama kuukausi ennenkuin Pariisi-peilini pääsi seinälle, mutta nyt minulla on makuuhuoneen seinällä pala unelmaa. Tahdon todella kovasti joskus päästä Pariisiin! Se on yksi suurimmista unelmistani heti perheen perustamisen jälkeen. Tuo peili on tehty myöskin decoupage-tekniikalla. Pohjalla on kerros tai pari valkoista akryylimaalia ja kuvat on koneelta tulostettu. Tulostuspaperia oli yllättävän vaikea decoupagata, jonka vuoksi jäi hieman ilmakuplia kuvien alle. Sivut ja teksti on tehty mustalla akryylimaalilla, ja lopuksi koko homma on lakattu.

Tänään sain myös hieman aloitettua kesäverhojen tekoa, ja toivottavasti ennen vappua ne olisi ikkunassa. Loppuviikko menee kaikenlaisen puuhastelun parissa, ompelua, mosaiikkia, kirpputorikierrosta ja paljon muuta olisi työn alla.

Vaatehuone sai tänään tuulahduksen kevättä, vaatteet löysivät jälleen omat hyllynsä ja talvivaatteet siirtyivät hieman syrjemmälle. Keittiötä koristaa tänään ostettu gerbera, joka toivottavasti viihtyy eikä heti kuole :) Sunnuntaina kun katselin Strömsöä ja siellä touhuttiin kukkien kanssa, mietin kuinka mukavaa olisi jos olisi oma puutarha. Ihan vaan sellanen pieni ja kodikas, tai olisi edes parveke mihin saisi kesällä jotain kukkia sellaisiin laatikoihin istuttaa. Ehkä sitten jonain päivänä unelmat toteutuvat...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti