18. maaliskuuta 2010

Pääsiäistä

Pääsiäinen on tulossa, ja intouduin askartelemaan tuollaisia pääsiäismunia. Maalasin ne keväisen värisillä akryylimaaleilla ja koristelin decoupage-tekniikalla. 



Decoupage-tekniikassa voi käyttää servettejä, kiiltokuvia, lehtileikkeitä ym. Itse käytän yleensä servettejä, yhden taulun tosin olen tehnyt tulostetuista kuvista. Servetistä siis leikataan haluttu kuva ääriviivoja pitkin ja irroitetaan vain päälimmäinen kerros käytettäväksi. Decoupage-lakkaa löytyy mattana ja kiiltävänä, sitä voi ostaa askartelukaupoista ja tiimarista. Lakkaa laitetaan kuvan kohdalle ja asetellaan kuva kevyesti paikoilleen. Pensselillä lakataan kuvan päältä, vetämällä keskeltä kohti ulkoreunoja. Näin saadaan vedettyä ylimääräiset ilmakuplat pois. Kannattaa välttää liiallista hankaamista pensselillä, sillä servetti menee helposti rikki tai siitä voi levitä värejä muuhun työhön. Itse en laita servettiä käyttäessäni alle ollenkaan lakkaa, sillä silloin sitä ei saa yhtä suoraksi vaan jää helpommin ryppyjä.  Servetti on niin ohut, että se lakkautuu kyllä vaikka laittaisikin lakkaa vain päälipuolelle. Paksumpia kuvia käyttäessä, on hyvä lakata molemmin puolin. Lakkaa vedetään hieman kuvan reunojen yli, jotta reunat eivät jää repsottamaan. Itse lakkaan aina koko pinnan, niin tulee sitten siisti ja kestävämpi lopputulos. Decoupage-tekniikkaa voi käyttää melkeinpä mille tahansa alustalle, kankaasta kukkaruukkuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti