Kanin elämää

Nyt näin välivuotta viettäessä, ja kun ei ole töitäkään löytynyt, niin tulee touhuiltua paljolti pupujen kanssa. Niitä löytyy siis tästä taloudesta kolme. Vanha herra Kani (ruskea), joka täyttää tämän kuun lopulla jo kuusi vuotta sekä samassa häkissä asusteleva rouva Kani (musta), joka on tällä hetkellä reilu kaksi vuotias. Molemmat ovat rodultaan hermeliinejä, vaikka rouva Kani ei mielestäni aivan hermeliinin tuntomerkkejä täytä. Herra Kani on rauhallisen leppoisa tapaus, hengailee mielellään sylissä eikä lattialle päästyäänkään ole mikään aktiivisuuden huippu. Varsinkin näin ikääntymisen myötä alkaa tassujen vauhti hidastua entisestään, vaikka aina se on maltillinen kaveri ollut. Ja vaikka onkin jo vanhuuden kynnyksellä, on se silti edelleen minun pikkuiseni. Rouva Kani taasen on aivan vastakohta, hieman äksympi tapaus ja virtaa riittää. Mutta parempaan päin ollaan menossa, hitaasti ja varmasti. Tässä viime aikoina on tapahtunut oikein kunnon läpimurtoja, nyt ollaan jo kiltisti sylissä ja lattialtakin saa kiinni ihan kiitettävästi. Ennen oli aina raapimista ja outoa murinaa. Onneksi aggressiivisuus on hieman helpottanut ja kovan kuoren alta on paljastunut ihan sosiaalinen tapaus. Mutta eikös me naiset aina olla hieman vaativia ja hankalia? ;-)

Sitten löytyy vielä yksi, perheen uusi tulokas. Nuori Kani-neiti muutti luokseni syksyllä. Minulla ei ollut aikomustakaan ottaa enempää lemmikkejä, lähinnä tilanpuutteen vuoksi, mutta pupusen nähtyäni en voinut vastustaa. Yksi tuttuni on pupusen entinen omistaja, ja hänellä työkiireiden vuoksi ei ollut tarpeeksi aikaa neitoselle, niin hän kysyi voisinko ottaa sen. Ja tosiaan, se valloitti heti sydämeni eikä paluuta entiseen ollut. Pikku-Kani täyttää kesällä vuoden ja on leijonaharjaksen ja kääpiölupan sekoitus. Hellyyttävän kuoren alta on kuitenkin tässä ajan kuluessa paljastunut melkoinen tuholainen ja pikku riiviö. Mutta ehkä sekin vähän rauhottuu, kun ikää karttuu...

Tänään oli ohjelmassa häkkien siivousta ja sillä välin pupujussikat juoksentelivat lattialla. Rouva ja neiti Kani eivät tosin oikein vielä tule toimeen, joten ne pitää aina vapaina ollessaan laittaa eri huoneisiin. Tällä kertaa herra ja rouva Kani juoksentelivat eteisessä ja pikku-neiti vessassa. Ne ovat siitä hyvät tilat, että niissä on helppo piilottaa turhat, kanille sopimattomat tavarat, ei ole juurikaan mitään tuhottavaa eikä mitään kanille vaarallista. Vältytään johtojen ja sohvan kulmien ym. syönniltä, ja samalla voi itse rauhassa puuhastella jotain. Tänään kun ei oikein ollut mitään ohjelmaa, tuli vaan seurailtua pupujen touhuja, ja vähän räpsittyä niistä valokuvia. On mukava katsella, kun ollaan niin uteliaita haistelemaan kaikkea, ja kokeillaan rajoja, että minne saa mennä ja minne ei. Hieman myös sotatovereita yritettiin tutustuttaa lähemmin toisiinsa, ja kyllä siinä kai pieni askel päästiin eteenpäin.

Nyt kyllä huomaa kun on kolme karvakorvaa, niin ruokaakin kuluu yllättävän paljon. Ja kun kaikki ei syö kaikkea, vaan jokainen on melko nirso. Kuka lienee ne sellaisiksi opettanut? ;-) Vanhapari on sinänsä vielä helppo, melkein kaikki tarjolla oleva ruoka kelpaa, mutta nuorukainen jaksaa  olla vaativa. Toisinaan kurkku ja porkkana kelpaa, jonain päivinä maistuu vain toinen tai ei kumpikaan. Kuivaruoka menee, mutta jos on jotain mitä niin ei välittäisi syödä, on ruokakuppi ylösalaisin alta aikayksikön. Keitetty peruna kelpaa myös silloin tällöin. Joten ainoa varma ruoka on heinä, jota onkin aina yllin kyllin tarjolla.

Pupujenkin kannalta on mukavaa kun kesä tekee taas tuloaan. Ne pääsee aina koko kesäksi vanhempieni luo maalle suureen ulkohäkkiin. Siellä saa rauhassa paistatella päivää ja puputtaa ruohoa. Itse tosin tulee silloin nähtyä niitä vähemmän...