10. huhtikuuta 2010

Kangaskaupoilla

Tänään oli aivan mahtavan ihana kevätpäivä! Säästä piti tottakai lähteä nauttimaan ja siinä samalla tuli käveltyä lähimmälle metrolle asti. Metro vei mukanaan Itäkeskukseen, jossa tuli päivää mukavasti kulutettua. Onneksi silti kaikki turhat ostokset jäivät tekemättä, mukaan tarttui vain tarpeellisimmat. Seppälästä löytyi valkoinen pitkähkö toppi kympillä, ja Eurokankaasta kuvassa näkyvät kankaat, joille hintaa kertyi vain 25 euroa. Toisesta on tarkoituksena ommella kesäverhot olohuoneen/keittiön ikkunoihin, ja toisesta tulee tyynynpäälisiä sohvalle. Nyt saatte vielä arvuutella mielessänne kummasta kankaasta tulee verhot ja kummasta tyynyt. 

Mitä veikkaatte? :)



Tänään myös oli ihanaa kun pystyi pitkästä aikaa pitämään ikkunaa auki ilman, että olisi heti tullut kylmä. Ystävämme kevät on saapunut!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti