31. maaliskuuta 2011

Anna hyvän kiertää

Tänään on ollut varsin saamaton päivä. Ei ole oikein mitään jaksanut, olen vain vetelehtinyt. Uskon kuitenkin, että tällaisetkin päivät ovat sallittuja, vaikka pitäisikin olla nenä kiinni kirjassa koko hereilläoloaika.. Tänään tuli siis myös katsottua suhteellisen paljon telkkaria. Eihän sieltä juuri mitään tullut, mutta YLE TV1:n ohjelma Puoli seitsemän vaikutti järkevältä katsottavalta. Sieltä bongasin tällaisen Amerikasta Suomeenkin levinneen Random Acts of Kindness -liikkeen. Yksinkertaisesti ajatuksena on tehdä nimettömänä arkisia, pieniä, hyviä tekoja tutuille ja etenkin tuntemattomille ihmisille. Tällaiset pienet teot tuovat sekä sille, johon hyvä työ kohdistuu kuin myös tekijälle hyvää mieltä. Ja miksi meillä pitäisi olla niin kiire, ettei voisi itseään ja muita ilahduttaa?

Ohjelmassa annettiin esimerkkinä, että voi vaikkapa auttaa mummoa kaupassa pakkaamaan ostoksiaan tai jättää pienen piristävän muistilapun vaatekaupan sovituskopin peiliin :) Itse tykkään piristellä läheisiäni, mutta täytyynee alkaa tehdä jotain pientä hyvää tuntemattomillekin! Kyllä se hyvä osuu Sinunkin kohdalle, kun vain laitat ensin hyvän kiertämään :)

30. maaliskuuta 2011

On siis kevät...




Tänään oli aivan ihanan keväinen ilma! Alkupäivän takaiskujen jälkeen oli mukava vähän rauhoittaa mieltä ulkosalla kevätauringon paistaessa. Tuli myös napsittua kauniista maisemista kuvia :)

26. maaliskuuta 2011

25. maaliskuuta 2011

Kevät, kevät, kevät!

Kevät on vallannut mieleni ja kotini! :) Eilen meni melkeinpä koko päivä sisustusta uusiessa. Mitään uutta en ostanut, vaan kehitin vanhoille esineille uusia paikkoja ja käyttötarkoituksia. Suurin osa tekstiileistä vaihtui, esimerkiksi sohva muuntui taas valkoiseksi ja pöytäliinat vaihtuivat vaaleanpunaisiin sävyihin. Verhot vaihtuvat muutaman viikon päästä, kun saan yhdet kevätverhoni takaisin. Ne ovat tällähetkellä ommeltavana serkullani, kun kangas osottautuikin luultua vaikeammaksi niin en viitsinyt itse alkaa ompelemaan, ettei kangas mene piloille.. Alla kuvia uudesta ilmeestä :)



Sohvanpäällinen vaihtui valkoiseen. Mustat tyynyt, maton ja kynttilät pidän kuitenkin vielä, sopivat paremmin noihin punaisiin verhoihin. Eikä ole vielä sitten kuitenkaan ihan kesäistä.








Olohuoneen (olohuone ja keittiö ovat kylläkin samaa tilaa, mutta minusta on helpompi puhua niistä kun ne erottaa toisistaan) seinähyllylle tuli kaikkea pinkin väristä. Lasimaljakkoon laitoin vaaleat helmet :)










Ruokapöydälle tuli vaaleanpunertava kaitaliina ja siihen sopiva mosaiikituikku. Pienelle marimekon tarjottimelle sopi loistavasti sokerikko sekä itse kehittelemäni servettiteline.




Keittiön kaappien päällä oli ennen emalisia ja posliinisia teepannuja ja kermakkoja. Ne olivat kuitenkin melko raskaan ja jouluisen näköisiä, niin vaihdoin niiden tilalle lasisia esineitä. Nyt ilme on paljon raikkaampi ja heleämpi. Syksymmällä on sitten taas kiva kaivaa kellarikomerosta emalipannut koristamaan keittiötä :)



Jääkaapin päällä oli myös emalisia purnukoita. Nyt kuitenkin halusin tuonkin tilan jotenkin käytännölliseen käyttöön, niin siirsin sinne öljyt ja pastat, sekä leipäkorin. Käytännöllistä, ja lasipurkkien ansiosta myös nättiä.







Tämän idean sain Kotivinkin 101 ideaa -lehdestä. Siellä oli juttu, jossa yksi nainen oli ottanut keittiön kaapeistaan ovet pois ja tapetoinut kaapin takaseinän. Miksi kauniita astioita pitäisikään turhaan pitää piilossa? Eihän tuo toki ole kovinkaan käytännöllistä, ajatellen astioiden pölyyntymistä, mutta eipä se myöskään ole kovin suuri vaiva huuhdella kahvikuppostaan ennenkuin siitä juo :)

Pidän todella paljon myös pienistä yksityiskohdista kodissani, joten yhdessä kupissa on sisällä teepallo, josta roikkuu pieni teepannu. Kuinka söpöä! :)




Eilen tuli pyörähdettyä pitkästä aikaa kirpputorilla, ja hyvä niin, sillä sieltä tarttui mukaan tämä ihana pieni fondue-pata. Ja hintaa sillä oli vaivaiset kaksi euroa :)



24. maaliskuuta 2011

Kääretorttu


4 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Vaahto on valmista, kun se on yhtä vaaleaa kuin vehnäjauhot. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokeri vaahdon joukkoon siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi ja kaada taikina uunipellille. Paista 6-8 minuuttia 175 asteessa. Kumoa kypsä levy leivinpaperin päälle, jossa on sokeria. Anna jäähtyä, täytä vaikkapa mansikkahillolla ja rullaa kääröksi :)

23. maaliskuuta 2011

101 ideaa




Tänään tipahti postiluukusta hartaasti odotettu Kotivinkin 101 ideaa - sisustajan tee se itse -lehti. Lehti ilmestyy kahdesti vuodessa ja sisältää paljon inspiriovia kuvia ja vinkkejä. Lehteä selaillessa innostuin ja omakin kämppä sai vähän keväisempää ilmettä.. siitä lisää huomenna :)

21. maaliskuuta 2011

Silakkafileet

Tänään tein ensimmäistä kertaa paistettuja silakoita. Se tuoksu ja se rapeus ja se maku... mmm...

Tarvitset:

silakkafileitä (itse tein 600 g)
suolaa
valkopippuria
ruisjauhoja

Paistamiseen
voita



Levitä silakkafileet leivinpaperin päälle, nahkapuoli alaspäin. Ripottele jokaiseen suolaa ja vähän valkopippuria.




Kierittele fileet ruisjauhossa (laita jauhojen sekaan myös vähän suolaa) ja paista pannulla kullanruskeiksi.





Tarjoile pottumuusin kanssa! :)