17. marraskuuta 2013

Sunnuntai-illallinen


Meillä oli tänään illallisvieraita. Miehen isä ja äitipuoli kävivät syömässä, ja mehän yritimme pistää parastamme. Kattaus oli jo hieman jouluinen punaisine pöytäliinoineen ja kynttilöineen. Pääasia kuitenkin oli mukava jutustelu ja tottakai ruoka, joka saikin paljon kehuja :) Menu oli täynnä mereneläviä, appiukko kun ei lihaa syö. Onneksi niistäkin saa monenlaista loihdittua :)


Illallista aloiteltiin gratinoiduilla vihersimpukoilla. Simpukoiden päälle laitettiin murennettua paahtoleipää, valkosipulia, raastettua parmesaania, valkosipulia ja tietenkin öljyä. Sitten vain n. 15 minuutiksi uuniin, kaunis esillepano ja tsadam - alkupala on pöydässä.



Pääruokana olikin sitten lohta ja pastaa sekä lisukkeena tomaattisalaatti. Pastassa oli katkarapuja, vuohenjuustoa, kermaa sekä mausteina ihan vain suolaa ja pippuria. Mitä sitä turhaan peittämään vuohenjuuston makua. Lohikin meni ihan pippuri, suola, sitruuna meinigillä ja salaattiin tuli tuoretta chiliä ja basilikaa sekä öljy-balsamico -kastike. Tomaatteina käytimme erivärisiä kirsikkatomaatteja sekä miniluumutomaatteja. Koristeeksi hieman basilikanlehtiä ja tomaateista leikattuja kukkasia :)



Jälkiruoaksi tein mustikkajuustokakun, jota nautiskeltiin espresson kera. Kakun koristelu jäi vähän minimalistiseksi, sillä hopeakuulat vain loppuivat kesken... :D Mutta ihan söpö se oli noinkin. Ja maukas, tottakai.

Kiva kun käy vieraita, joille voi kokkailla ja leipoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti