25. marraskuuta 2013

Elma 2013

Viikonloppuna oli paljon touhua ja tohinaa. Olin eilen illalla niin väsynyt, että sänky kutsui jo kymmeneltä illalla! Yleensä siis olen melkoinen yökyöpeli, saattaa nukkumatin houkuttelu alkaa vasta aamuyön pimeinä tunteina :)

Viikonloppuun mahtui kaksipäiväiset bänditreenit ja Elma-messut. Bändiharrastuskin alkaa viimein tuottaa tulosta; alkuvuodelle on jo pari pientä tilauskeikkaa ja laulutunnitkin aloitin, jotta saisin parhaan mahdollisen äänen itsestäni ulos.


Elma-messut ovat mielestäni messukokonaisuudeltaan kaikista kiinnostavimmat, sillä samana päivänä saa katsella käsityöjuttuja, maistella makuja ympäri Suomea ja vieläpä silitellä kaikkia söpöjä otuksia. Aasi meinasi puraista miehen kättä, luuli sitä kai herkkupalaksi :) Ruokapuolelta mukaan tarttui juustoja ja ihanan maukasta possusäilykettä. Yleensä säilykelihat eivät miellytä, mutta tätä sai maistaa lämmitettynä, ja se vei kielen mennessään. Tuosta saa vaikkapa maukkaan kastikkeen perunalle tai sitä voi laittaa ihan tuollaisenaan leivälle :) Juustoja maisteltavana oli paljon, ja laukkuun sujahti parhaimmat; miehelle homejuustoa, minulle vuohenjuustoa ja yhteiseksi leipäjuustoa. Nyt voisi jonain iltana laittaa esille kivan juustotarjottimen, kynttilöitä ja portviiniä... ^^

Käsityöpuolelta mukaan tarttui kauhapidike. Olen tällaista hieman etsiskellytkin, ja tämän yksinkertaisuus miellytti silmääni. Ja toki telineeseen piti myös kauha ostaa... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti