21. joulukuuta 2010

Tee se itse -kasvonaamio

Tykkään aina silloin tällöin tehdä kasvonaamioita, ja tälläkertaa sain vihdoin testatuksi kasvonaamiota kotikonstein. Netissä oli ohjetta jos jonkin näköistä. Valitsin yhden sillä perusteella mitä kaapeista sattui löytymään. Eli laitoin:

- maustamatonta jugurttia (myös piimä käy)
- oliiviöljyä 
- avokadoöljyä
- hunajaa
- sokeria

Jugurtti (tai piimä) tekee koostumuksesta vähemmän valuvan, öljyt kosteuttavat, hunaja hoitaa ja sokeri kuorii hellästi. Pelkkä oliiviöljykin riittää, halusin vain laittaa kumpaakin kun sattui olemaan. Laitoin seoksen n. 15 minuutiksi jääkaappiin. Ajattelin, että viileänä se tuntuisi mukavalle. Siinä ajassa kylläkin sokeri oli liuennut, joten sitä lisäilin vielä. Se siis kannattanee laittaa vasta lopuksi. Sitten vain hierotaan kasvoille (voi laittaa myös huulille) ja annetaan olla about 10 minuuttia. Laitoin mömmöä myös käsiin ja joskus voisi kokeilla myös jalkoihin. Pestään pois lämpöisellä vedellä. Tuli ihanan pehmeä iho! =) Lopuksi laitoin käsiin ja kasvoille ihan kevyesti avokadoölyä tehokosteuttamaan. Suosittelen! Varsinkin jos kärsit kuivasta ihosta, oli se sitten kasvot, kädet tai jalat, niin toimii! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti