9. maaliskuuta 2012

Kohopulverin tarina




Sain laatikollisen erilaisia leimasimia, pari mustetyynyä (tai mikä nyt lieneekään nimeltään, sekä monta purkkia arvoituksellista hilettä. Hetken googleteltuani minulle selvisi, että kysessä oli kohopulveri. Löysin netistä myös ohjeistusta jauheen käyttöön ja päätin heti kokeilla (alakuva). 

Jotkut mustetyynyt olivat vähän päässeet kuivumaan, kuten yläkuvan perhosista huomaa. Toimivat ne kuitenkin sen verran, että pääsin leimasimia testailemaan. Joukossa oli niin kukkaleimasimia, kuin joululeimasimiakin. Ihan tarpeellisia siis, saa tehtyä vähän erilaisia kortteja. Ja tärkeimmät tekstileimasimetkin löytyi; onnea ja hyvää joulua.

Leimasimet ja kohopulveri ovat aivan uusia tuttavuuksia. Olen joskus meinannut leimasimia ostaa, mutta hinnan vuoksi ovat hyllyyn jääneet. Kohopulveria siis laitetaan painetun kuvan päälle (kun kuva on vielä kostea), heilutellaan liiat pois ja sitten kuvaa pitää lämmittää. Itselläni ei tainnut vielä aivan tuo lämmitys onnistua, sillä jauhe irtoili. Joten kerroppa jos tiedät, että millä kuvaa on helpoin lämmittää ja kauanko sitä lämmitellään? 

4 kommenttia:

  1. Jos pulverit on samoja kun mulla on, niin lämmittelen niitä silitysraudan kanssa. Niitä täytyy vissiin lämmittää niin kauan, että se pulveri on "sulanut" sellaseksi kiiltäväksi. :)

    VastaaPoista
  2. Kaikista paras on askarteluun tarkoitettu kuumailmapuhallin. Kuvasta näkee kun embossaus on valmis, jauhe muuttaa muotoaan. Leimatyynyn on hyvä olla tarpeeksi kostea että jauhetta tarttuu tarpeeksi.

    VastaaPoista
  3. Minä myös kannatan askarteluun tarkoitettua kuumailmapuhallinta.

    Ennen kuumailmapuhalllinta kuumensin kohokuvioinit leivänpaahtimen päällä... sitten leivänpaahtimesta tuli sininen savu, joten jouduin kantamaan sen pihalle...

    VastaaPoista