Viime viikonloppuna juhlimme äitini 50-vuotis syntymäpäiviä. Halusin, että äiti saa lahjaksi jotain erityistä, jotain mistä hän on jo kauan haaveillut. Onneksi sain ison porukan sukulaisia ja perhetuttuja kasaan, ja saimme yhdessä lahjan ostettua. Ostimme äidilleni kasvihuoneen, ja voin kertoa, että äiti ilahtui melkoisesti :)
Askartelin vielä lisäksi kasvihuoneeseen tuollaisia kylttejä, ettei mene istutukset sekaisin.
Pitihän sitä sitten myös itse saada kevätkylvöt alulleen ja niinpä toissayönä miehen kanssa laitoimme kasveja itämään. Parvekkeellamme tullaan toivottavasti kesällä näkemään kirsikkatomaatteja, tilliä, salaattia, basilikaa, oreganoa, ruohosipulia, auringonkukkia sekä kehäkukkia :)
27. maaliskuuta 2014
11. maaliskuuta 2014
Yrttiruukku
Innoistuin viikonloppuna tutkimaan askartelukaappiani ja sieltä löytyi tuollainen puinen kori. Päätin ehostaa sen parvekkeelle sopivaksi yrttiruukuksi. Maalasin sen keväisillä väreillä ja servetistä sain yläreunaan piristävän kuvion. Servetin ja vihreän maalin rajalle laitoin vielä viimeistelyksi kultaista nauhaa, joka kylläkin näkyy vain läheltä katseltaessa. Korista tuli ihanan pirteä ja se sai minut kaupassa haalimaan yrttien ja kesäkukkien siemeniä. Kohta ne voisi istuttaa jo itämään! :)
4. maaliskuuta 2014
Alkukevättöitä
Taas on se aika vuodesta, kun viherkasvit vaativat täyden huomion ja huolenpidon. Eilen vaihdoin jokaiselle kaverille uudet mullat ja muutama ruukkukin tuli siinä ohessa maalattua. Kun ruukut kuitenkin pesee huolella mullan vaihdon yhteydessä, niin miksei samalla antaisi niille vähän uutta ilmettä. Esimerkiksi fiikuksen ruukku sai ylleen valkoisen maalin, ja se tekikin siitä paljon raikkaamman näköisen kokonaisuuden :)
Apostolinmiekka oli tehnyt niin monta uutta alkua, että jouduin jakamaan sitä useampaan ruukkuun. Tv-tason takana on kätevästi patteri, joka ei ole kovinkaan lämmin, joten se on oiva paikka parille vihertäjälle :) On kiva kun jotain värikästä ja elävää pilkistää sieltä täältä. Se tekee huoneesta kotoisamman ja kuulemma viherkasvit tekevät hyvää myös huoneilmalle.
Eilisen urakan jälkeen odotan vielä enemmän, että pääsisin laittamaan parvekkeen taas arvoiseensa kuntoon. Se on tällä hetkellä jotenkin niin harmaa ja sotkuinen. Tahtoisin sen tyhjäksi ja pestä talven tomut pois. Sitten voisin laittaa sinne värikkäitä mattoja ja istuintyynyjä, istuttaa kukkia ja yrttejä. Olisipa jo kevät!
2. maaliskuuta 2014
Koekakku
Äidin synttäreiden vietto siirtyi kuukaudella eteenpäin, mikä antoi minulle tilaisuuden koekakun tekoon. Halusin tehdä mangojuustokakun, jossa olisi ihanan suklainen pohja. Netistä katsomissani ohjeissa juusto-osuus oli miedosti maustettu sitruunalla ja mango tuli kuvioihin vasta kiilteessä. Minusta on kuitenkin kiva, että koko kakku maistuu sille mille sen on luvattu maistuvan. Tarkoitus oli tehdä tähän kakkuun myös mango kiille, mutta kaikki kakkuun varaamani viisi pilttipurkkia menivät juusto-rahkaseokseen, eikä täyte siltinkään maistunut mangolta. Ajattelin, että ehkä se hyytyessään yön aikana vähän maustuu, mutta ei. Lopuksi olin todella tyytyväinen, että ehdin tämän koeversion valmistaa. Tätä olisi ollut kauheaa tarjoilla äitini 50-vuotis synttäreillä!
Kakkupohjana käytin mokkapalan pohjaa, mihin lisäsin rouhittua suklaata. Täytteeseen laitoin 5 liivatelehteä 200 g tuorejuustoa, 200 g rahkaa, 2 dl vaahdotettua kermaa, 5 purkkia mangopilttiä sekä yhden desilitran sokeria. En tiedä olisiko tuore mango toiminut paremmin? Ne eivät vain oikein tahdo koskaan olla riittävän kypsiä. Ja sitten olisi vaihtoehtona mangotuorejuusto, mutta en tahtoisi kakkuun sellaista esanssin makua. Joten ehkäpä teen äidille jonkun kakun, minkä ainakin tiedän varmasti onnistuvan.
27. helmikuuta 2014
Joululahjasushi
Ostin miehelle joululahjaksi tuollaiset sushiastiat ja sellaisen paketin, joka sisälsi sushiriisiä, levämattoja, yms. Paketin lisäksi tarvittiin siis vain kalaa ja kasviksia. Eilen illalla päädyimme susheja rullailemaan ja taas kerran, ne olivat mielettömän hyviä, niitä vain oli vähän liikaa kahdelle hengelle. Tulipahan ainakin syötyä sushia sen verran, ettei hetkeen tarvitse siitä haaveilla! :)
23. helmikuuta 2014
Rakkauspaisti
Lauantaipäivän iloksi päätimme tehdä hyvää ruokaa ja niinhän me teimmekin. Kaikki ei ehkä mennyt aivan putkeen, mutta saimme syödäksemme, ja eikös se ole pääasia :)
Päädyimme siis tekemään paahtopaistia, juuressipsejä ja punaviinikastiketta. Tämä oli ensimmäinen yhteinen paistimme, joten nimesimme sen rakkauspaistiksi ^^ Kauppa ei kuitenkaan suostunut tarjoamaan meille paahtopaistia, joten mukaan lähti naudan sisäpaisti. Paistoimme uunin kestävällä paistinpannulla pinnat kiinni, maustoimme suolalla ja mustapippurilla, asensimme paistomittarin lihan kylkeen ja heitimme paistimöhkäleen uuniin. Nam, tuoksu oli hyvä ja kaikki oli hallinnassa.
Keittiön yläkaapista kaivoimme esiin mandoliinin, vaikka itse olinkin sitä mieltä, että Kenwood olisi siivuttanut juurekset nopeammin ja vähemmällä vaivalla. Annoin kuitenkin periksi ja hän sai siivuttaa perunat, bataatin, lantun ja palsternakan omalla mandoliinillaan. Eripaksuiset ja muotoiset juuressiivut odottelivat uuniin pääsyä viileässä vedessä, etteivät täysin tummuisi.
Kohta jo paistomittari piippaili ja kertoi meille, että lihan sisälämpö olisi nyt 57 astetta. Otimme sen ulos uunista ja käärimme folioon vetäytymään.
Lihan vetäytyessä juuressiivut leviteltiin pellille, pyöriteltiin niihin öljyä ja mausteita. Uunipellin yhteen kulmaan laitettiin paahtumaan myös puoliksi leikattuja valkosipuleja.
Paistinpannulla oli lihan hyvät maut ja mausteita valmiina, niin teimme tietenkin kastikkeen suoraan pannulle. Tässä kohtaa meinasi tulla pientä sanaharkkaa, sillä kummallakin oli melko erilaiset näkemykset kyseisen kastikkeen valmistamisesta. Loppujen lopuksi kastikkeesta ei meinannut tulla mitään, mutta onneksi saimme sen kermalla pelastettua. Näin siitä tuli siis kermainen punaviinikastike.
Juureksia käänneltiin uunissa, ja samalla todettiin, että eihän niistäkään tule mitään. Ne eivät paahtuneet ollenkaan rapeiksi vaan kypsyivät pehmeäksi mössöksi. Valkosipulitkin melkein kärähtivät. Tässä vaiheessa kastikkeesta jäänyttä punaviiniä vähän maisteltiin ja keksittiin juureksille seuraava suunnitelma. Veteen oli jäänyt osa juureksista, joten teimme sen mitä olisi pitänyt alunperinkin tehdä; kuivasimme ne keittiöpyyhkellä ennen paistamista, jotta niillä olisi edes pieni mahdollisuus rapeutua. Lisäksi paistoimme ne nyt paistinpannulla, jotta saisimme mahdollisimman pian murkinaa nenän eteen.
Kaiken tämän jälkeen saimme kuin saimmekin annokset lautaselle ja vieläpä ihan hyvät sellaiset. Mielestäni parasta oli tuo liha ja paahdetut valkosipulit. Juuressipsit eivät tämänkään yrityksen jälkeen olleet kovin rapeita, mutta ihan maukkaita silti.
Ja tähän loppuun vielä kuva keittiöstä kaiken tämän jälkeen... Kuin ihmeen kaupalla sekin tuli siitä siivottua ja loppuilta oli ihan mukava. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että seuraavan rakkauspaistin tekee meistä jompi kumpi, ei kumpikin :)
20. helmikuuta 2014
Pulled chicken
Kävin tänään haalimassa kaupasta läjäpäin kukkamultaa, sillä viherkasvit huutavat taas näin kevään tullen uutta multaa. Tarttuipa sillä reissulla vähän muutakin matkaan, joista mainittakoon nämä ihana kakkuvuoat. Nyt voin tehdä äidin synttäreille sydämen mallisen juustokakun ^^
Oli pakko ostaa myös tulppaaneja, kun olivat niin iloisen näköisiä. Tuossa juuri asettelin kolme kimppua erinäköisiin maljakoihin, joista söpöimmäksi tuli tämä pikkuinen maljakko :) Ihanan keväistä!
Kaupoilla ollessani oli mies tehnyt ruokaa, ja hyvää ruokaa olikin ^^ Lautaselta löytyi herkkusieniohrattoa, pulled chickeniä sekä aivan ihanaa romesco-kastiketta. Kaikkihan tietävät hitiksi nousseen pulled porkin eli riivityn, ylikypsän possun. Teimme saman version kanasta, ja se oli lähes yhtä maukasta. Romesco puolestaan käy niin kasvisten kanssa dippailtavaksi, paahtoleivän päälle kuin liha tai kanan seuralaiseksikin. Savuinen paprikan maku kävi hyvin yhteen miedosti savun makuisen barbeque-kastikkeen kanssa, jolla kana maustettiin. Ohratosta ei ikinä saa kovin esteettisen näköistä, joten tuo annoskin näyttää mössöltä mössön päällä. Ulkonäöstä riippumatta, suosittelen kokeilemaan!
Pulled chicken
kanan koipireisiä
vettä
jokin maustekastike, esimerkiksi barbeque
Jos kanankoivet ovat marinoituja, huuhtele marinadi pois ja asettele koivet uunivuokaan. Laita vettä niin, että kanat ovat puoliksi veden alla. Paista 175 asteessa n. 3 tuntia. Voit myös keittää koivet suuressa kattilassa. Kun liha irtoaa luista helposti, on kana tarpeeksi kypsää.
Kun kanat ovat hieman jäähtyneitä, irroita nahka ja erottele lihat luista. Paista pannulla lihan pintaan hieman väriä ja mausta barbeque-kastikkeella. Pulled chickeniä voit käyttää myös esimerkiksi hampurilaisen täytteenä.
Romesco
1 prk paahdettua paprikaa
1 dl kokonaisia, kuorettomia manteleita
4-6 valkosipulin kynttä
3 siivua paahtoleipää
1 tl savupaprikajauhetta
0,5 tl cayennepippuria
1 rkl viinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
Laita uunippellille kuoritut valkosipulinkynnet, mantelit ja kuutioiksi leikatut leivät. Paahda 175 asteisessa uunissa kunnes leivät ovat rapeita ja valkosipuli pehmeitä. Anna jäähtyä.
Kaada tehosekoittimeen paahdettu paprika (ei lientä), öljy sekä mausteet ja hienonna. Lisää joukkoon jäähtyneet mantelit, leivät ja valkosipulit. Sekoita täydellä teholla, kunnes massa on tasainen. Maista ja lisää halutessasi suolaa tai cayennepippuria. Säilyy tiiviissä kulhossa jääkaapissa n. viikon.
Herkkusieniohratto
2 dl ohrasuurimoita
1 sipuli
1 prk tuoreita herkkusieniä
1,5 l kanalientä
pippuria
(herne-maissi-paprika)
Paistamiseen voita
Laita ohrasuurimot kylmään veteen likoamaan pariksi tunniksi tai jopa vuorokaudeksi. Paloittele sipuli, valkosipuli ja herkkusienet. Paista sipuleita ja sieniä ennen kuin lisäät suurimot. Lisää kuumaa kanalientä desi kerrallaan niin, että ohra ehtii imeä nesteen itseensä. Tarkista aina välillä ohran kypsyys ja lisää lientää niin kauan kunnes ovat kypsiä. Lopuksi lisää joukkoon jotain mikä antaa väriä, vaikkapa pieneksi kuutioitua porkkanaa tai herne-maissi-paprikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
