30. kesäkuuta 2012

Tilkkutäkki


Lähipiiriin syntyy syksyllä vauva. Ihanaa, ihanaa! :) Noh, minä vähän innostuin ja kokosin tällaisen "Anna-tädin äitiyspakkauksen" :) Paketista löytyi kaikkea tarpeellista kuten tutteja, tuttipulloja, vaatteita, myssyjä, tossuja, harsoja, pyyhe, saippuaa, leluja sekä unipussi. Kaikki on molemmille sopivissa väreissä, kun ei tiedetä vielä kumpi sieltä tulee. Tutit, tuttipullot ja lelut ovat Ainu-merkkisiä, ovat ainakin sitten turvallisia. Unipussissa vauva nukkuu paremmin ja kokee olonsa turvalliseksi, eikä vanhempien tarvitse käydä kokoaikaa tarkistamassa onko pikkuinen potkinut peiton pois päältään. Paketista löytyi kaksi unipussia; sisäkäyttöön tavallinen sekä ulkokäyttöön toppaunipussi. Herra Hipoksi nimeämäni lelu on helistin ja kirahvi on tarkoitettu unikaveriksi :) 



Halusin myös antaa jotain itsetehtyä. Aluksi suunnittelin, että virkkaan isoäidin neliöistä viltin. Hautasin kuitenkin idean ja ajattelin ommella tilkkutäkin. Kirkkaita värejä ja selkeitä muotoja sekä erilaista tunnusteltavaa, niin vauvalla on paljon tutkiskeltavaa, kun hän alkaa tätä maailmaa ihmettelemään :) Peitto on kooltaan noin 85 cm x 120 cm. Toinen puoli on puuvillakankaista tehty tilkkutäkki ja toinen puoli "kukkaketo", joka on pehmeää fleece-kangasta, ja sitä koristaa virkatut kukat ja kuviot. Välissä myös kerros fleece-kangasta, niin peitto on pehmeä ja lämmin. Sitä voi käyttää peittona tai leikkialustana kun vauveli alkaa viihtymään lattialla :)





2 kommenttia:

  1. Ihanan pirteä ja raikas tilkkutäkki vauvalle :) Tosi veikeitä nuo lintukankaat!

    VastaaPoista
  2. Mahtavat tilkkutäkki !!!!!

    VastaaPoista