27. kesäkuuta 2012

Kelluvat kiivit

Minua pyydettiin jälleen leipomaan kakkuja yhteen tilaisuuteen. Näin kesällä ajattelin, ettei mikään tuhti suklaakakku maistu, joten kehitin kolme raikasta ja kesäistä kakkua. Pöytään tuli perinteinen mansikkatäytekakku, sitruuna-kiivi juustokakku sekä suklaa-vadelmajuustokakku. Kaikki olivat hyviä, mutta tuo mansikkatäytekakku oli erityisen ihanaa; se oli erittäin hyvin kostunut ja kuusi kerroksinen! :)


Nyt täytyy kyllä myöntää, että aikapulan vuoksi käytin täytekakussa kaupan valmispohjia. Täytteenä oli mansikkasosetta, banaania ja kermavaahto-rahkaseosta. Se sai "maustua" yön yli ja seuraava aamuna vasta kuorrutin. Päällä oli kermavaahtoa ja tuoreita kotimaisia mansikoita :)

Sitruunajuustokakun tein samalla ohjeella kuin ystävänpäivänäkin. Itse kakku onnistui jälleen hyvin, mutta kiille ei. Olisin halunnut, että nuo kakun päälle tulevat kiivit olisivat jääneet kiilteen alle, ja näkynyt sieltä kivasti, mutta ei. Kun kiilteen kaatoi päälle, alkoivat kiivit kellua. Ajattelin, että eipä tuo haittaa vaikka vähän kelluvat, mutta aamulla odottikin yllätys. Kiille ei ollut hyytynyt alkuunkaan. Siispä hätäratkaisuna kaadoin kiilleliemen kiiveineen pois kakun päältä ja asettelin vain uudet kiivit koristeeksi. En ymmärrä miksei se hyytynyt. Ehkä neste oli liivatteille liian kuumaa tai jotakin...


Suklaa-vadelmajuustokakun tein muuntelemalla hieman synttärikakkuni ohjetta. Pohja on sama, ja pakastemansikoista sai pohjaan mehua kun mansikoita tarvittiin tuohon täytekakkuun. Täyte on juustoisampi kuin alkuperäisohjeessa se on enemmän vaahtomaisempi.


Pohja:


1 muna
3/4 dl sokeria
100g margariinia
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ dl mansikoiden mehua



Täyte:


400 g tuorejuustoa
2 dl rahkaa
2 dl kermaa
8 liivatetta
1½ dl sokeria
2-3 dl vadelmasosetta
½ dl vettä



Sulata mansikat, mittaa taikinaa varten 1/2 dl mansikoiden mehua. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata rasva. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhoseos, sulatettu rasva ja mehu vuorotellen taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Levitä taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Jätä pohja jäähtymään vuokaan.

Laita liivatteet kylmään veteen. Keitä vadelmat kattilassa pehmeäksi mössöksi. Jäähdytä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka, tuorejuusto, sokeri sekä vadelma. Lämmitä vesi ja sekoita liivatteet siihen. Kaada liivatevesi seokseen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Kaada pohjan päälle ja anna olla jääkaapissa yön yli. Irrota kakku ja aseta tarjolle. Koristele suklaarouheella.

2 kommenttia:

  1. Heippa! Googlailin reseptejä, ja tämä tuli vastaan. Ja tuo sinun kiille ongelmasi pomppasi sieltä ! :)
    Jos käyttää happamia hedelmiä tai marjoja, tulee liivatteen määrää lisätä tai korvata liivate jollakin, joka kestää happamuutta !
    Mukavaa jatkoa sinulle ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei kiitos tiedosta! :) olen kovasti pohtinut, että mikä meni pieleen.

      Poista