14. helmikuuta 2012

Mansikkacupcakes

Muuntelin vähän kuppikakkujen ohjetta, eniten tuota kuorrute osiota. En pidä siitä tomusokeri-voi-kuorrutteesta alkuunkaan, niin käytin ihan vain Valion mansikkakermaa. Laitoin myös sisälle mansikkarahkaa, joka oli kyllä hyvä veto, sillä ilman sitä nämä olisivat jääneet melko kuiviksi sisältä. Pienin muutoksin niistä sai söpöjä ja maukkaita, juuri sopivia leivoksia ystävänpäiväksi :)


Mansikkacupcakes (12kpl)
Pohja:
125 g voita
150 g sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 munaa
½ dl maitoa
225 g vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Täyte:

1 prk rahkaa
pakastemansikoita
sokeria maun mukaan

Kuorrute:
1 prk Valion mansikkakermaa

Sulata voi ja sekota siihen maito. Vaahdota kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää sulatettu voi-maito seos ja keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen. Sekoita varovasti tasaiseksi. Jaa 12 muffinivuoan pohjalle vähän taikinaa, sitten mansikkarahkaa ja sitten päälle vielä taikinaa. Paista noin 25 minuuttia 175 asteessa. Anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja pursota kuppikakkujen pinnalle. Viimeistele strösseleillä.

14.2.


Naapureiden kanssa vietettiin ystävänpäivää, ja lupauduin leipomaan pöydän täyteen herkkuja. Leipominen usealle hengelle oli mukavaa; sai miettiä mitä voi tehdä milloinkin, ja mikä pitää tehdä vasta samana päivänä. Sai suunnitella kuinka tarjoilu koostuu palasista, jotka yhdessä muodostavat kauniin kokonaisuuden. Pääsi vähän toteuttamaan itseään ja sai kerrankin panostaa myös leivonnaisten ulkonäköön. Tai ainakin yritystä oli.

Herkkubuffetista löytyi juustokakkuja, mansikkacupcakeja, sitruunasavariinia, sitruuna-marenki herkkua sekä perinteisiä mokkapaloja.  Kaikki näistä pystyi tekemään laktoosittomista tuotteista, ja juustokakut sekä marenkiherkut voi tehdä gluteenittomina. Juustokakkuja tein elämäni ensimmäistä kertaa, ja ne onnistuivat melkoisen hyvin, sillä vain pienet palat jäivät jäljelle :)  Tein juustokakkuja sekä liivatteella hyydyttäen että uunissa. Sitruuna-marengit tein tällä kertaa amerikan muffinivuokiin (tavallinen muffinivuoka olisi ollut liian lötkö pitääkseen kiisselin sisällään), niin ne sai kivasti esille. Mansikkacupcakeja muuntelin myös vähäsen, mutta siitä myöhemmin lisää. Alla ohjeet herkullisiin juustokakkuihin :)



Sitruunajuustokakku


Pohja:
150-200 g kaurakeksejä
50-75 g voita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g sitruunarahkaa
600 g tuorejuustoa
6 liivatelehteä
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1½ dl sokeria
2 tl vanilijasokeria

Kiille:
3 dl sitruunamehua
1 dl monihedelmä-tuoremehua
sokeria maun mukaan
5 liivatelehteä

Tee pohja: murskaa keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Taputtele keksi-voi seos tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle, jossa on leivinpaperi.

Valmista täyte: laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahdon joukkoon rahka, tuorejuusto, sitruunan raastettu kuori, sokeri ja vaniljasokeri. Ainekset kannattaa lopuksi vielä sekoittaa keskenään sähkövatkaimella, jolloin saa tasaisemman täytteen ilman paakkuja. Kiehauta kattilassa tai lämmitä mikrossa sitruunan mehu ja lisää siihen kuivaksi puristetut liivatteet. Sekoita tasaiseksi. Kaada liivateseos ohuena nauhana täyteseokseen samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaa ja levitä tasaiseksi. Anna hyytyä jääkaapissa 4 tuntia ennen kiilteen tekemistä.

Tee kiille: laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Lämmitä mehuseos kattilassa, lisää sokeri ja sekoita liivatteet seokseen. Sekoita tasaiseksi. Anna seoksen hieman jäähtyä ennen kuin kaadat sen kakun päälle vuokaan. Laita juustokakku takaisin jääkaappin hyytymään yön yli.

Siirrä kakku seuraavana päivänä varovasti tarjoiluastialle ja koristele haluamallasi tavalla.



Marianne-juustokakku

Pohja:
150-200 g kaurakeksejä
50-75 g voita

Täyte:
5 prk tuorejuustoa
5 munaa
1 pss Mariannerouhetta
2½ dl sokeria

Tee pohja: murskaa keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Taputtele keksi-voi seos tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle, jossa on leivinpaperi.

Valmista täyte: Sekoita tuorejuusto, munat, mariannerouhe sekä sokeri sähkövatkaimella tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 150 asteessa n. tunti. Anna jäähtyä yön yli.

Siirrä tarjoiluastialle ja koristele.

Omassa versiossani keskellä olevien mansikoiden olisi pitänyt olla tuoreita, sillä pakastemansikoista lähtee nestettä.. Mutta ei se makuun vaikuttanut, ja tuskinpa se ulkonäöllisestikkään häiritsi ketään muuta kuin itseäni :)

11. helmikuuta 2012

Guess



Tämä kaunokainen osui kaupassa silmään enkä vain voinut sitä sinne jättää! Ihka ensimmäinen merkkilaukkuni, eikä kyllä tarvitse muutamaan vuoteen uutta ostaakaan. Kyllähän sitä joskus voi panostaa, ja tämä todella on sen arvoinen :)

4. helmikuuta 2012

Mosaiikkilautanen




Tässä on hetken aikaa ollut työn alla uusi mosaiikkilautanen, ja nyt vihdoin se tuli valmiiksi. Aloitin tämän muutamia viikkoja sitten; ensin loppui palat kesken, sitten motivaatio.

Ajatuksenani oli tehdä toinen mosaiikkilautanen. Edellinen on lähinnä pöytäkoristeeksi tarkoitettu, joten nyt halusin lautaselle jonkun muunkin tarkoituksen. Toki siinä olisi voinut pitää vain kynttilöitä päällä, mutta halusin kuitenkin, että tuikut uppoavat nätisti omiin koloihinsa. Niinpä askartelin tuikuille paikat pienistä pahvipurkkien kansista; maalasin ne valkoiseksi ja liimasin reunaan mosaiikkipalat. Näin se on paljon yhtenevämpi ja eikä tuikkujen ruma ulkonäkö niin paljoa pääse esille. Ja tästä tein ihan tarkoituksella musta-harmaa sävytteisen, niin sopii useamman pöytäliinan kanssa :)