29. toukokuuta 2013

Arvaa kenellä on piknik-kori!!!


Sain viikonloppuna miehen lupaileman synttärilahjan eli piknik-korin. Se on niin ihana etten kestä! :) Siinä on mukana ihan oikeat viinilasit, lautaset, aterimet sekä lautasliinat neljälle. Mukana tuli myös maahan levitettävä liina, pullonavaaja sekä pienet suola- ja pippurisirottimet. Niin söpö!! Olen aina haaveillut tällaisesta ^^ Hetihän sitä piti päästä testailemaan, ja eiliselle onneksi sattui aurinkoinen päivä. Keitin kotona kahvit termospullloon ja piknikeväät keräsimme mukaan Hakaniemen kauppahallista. Nautiskelimme erilaisia juustoja, kaloja, patonkia, croisantteja marmeladin kanssa sekä raparperileivoksia. Oli kyllä todella maukasta ja mukavaa, melkoisen kiva tapa viettää 10 kk päivää ^^

Viikonloppuna piipahdimme Kiasmaan ja Kiasman kaupasta löytyi tällainen hauska vieraskirja. Se on vähän kuin illallisten palautelomake, hauskoine kysymyksineen ja piirroksineen. Kirjassa kysytään esimerkiksi, että mikä elokuva kuvasti illallista tai mikä oli illan paras lausahdus. Siihen saa piirtää kuvan ateriasta, ja alapuolelle rastitetaan, että esittääkö kuva ateriaa ennen vai jälkeen syömisen. Ajattelimme, että tätä voi aina täytellä kun on jotain erityisempää tapahtumaa. Eilen illalla sitten aloitimme kirjasen ja arvioimme sinne piknikkimme. Ihan hyvin taisi mennä, kun loppuarvosanaksi kehkeytyi A- :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti