10. elokuuta 2011

Nopea kaura-mustikkaherkku

Sain mummulta tämän sadon mustikoita, ja kokeilin tehdä jotain uutta. Pidän hirmuisesti kaura-omenapaistoksesta, ja ajattelin, että miksipä sitä ei voisi soveltaa mustikoihinkin. Hyvää tuli, ja oli nopea tehdä! :)


300 g mustikoita
1,5 rkl perunajauhoja
3 rkl sokeria
5 dl kaurahiutaleita
3 rkl siirappia
100 g margariinia

Sekoita mustikoihin perunajauhot sekä sokeri, ja kaada ne uunivuoan pohjalle. Sekoita keskenään sulatettu margariini, siirappi sekä kaurahiutaleet tasaiseksi seokseksi. Lisää seos mustikoiden päälle ja paista 175 asteessa 15-30min, kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä hieman, ja tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.



Lisäksi olen ihan innoissani, kun kaverini halusi alkaa kirjoittelemaan ihan oikeita kirjeitä. Ei kukaan enää edes tiedä, mikä kirje on, kun kaikki yhteydenpito tapahtuu netissä tai kännyköillä. Joten aivan mahtavaa päästä kirjoittelemaan ja odottamaan kirjeitä! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti