18. elokuuta 2011

Epäonnistuminen


Olen nähnyt muutamissa blogeissa kuvia kynsistä, jotka on tehty tällä IsaDoran Graffiti nail top -lakalla. Siispä ostin itse kyseistä lakkaa, kun se kerrankin oli tarjouksessa. Valitsin mustan, kun ajattelin, että sinne alle sopii sitten moni värillisistä lakoistani. Pähkäilin, että mitä kokeilen ensin, ja päädyin pinkki-musta yhdistelmään. Ennen lakkausta olin ihan innoissani, että on jälleen taas jotain uutta. Mutta muutaman kynnen jälkeen mieli alkoi laskea.

Lakkaa oli todella vaikea levittää, sillä se kuivui miltei heti. Mutta miten sen saisi muka koko kynnelle yhdellä vedolla? Lisäksi se jäi välillä aina kokkareiseksi, ja jouduin tekemään toisen käden kynnet kahdesti. Toinen käsi sujuikin jo astetta paremmin, mutta en tiedä. Jotenkin tämä lopputulos on vähän...suttuinen. Liian suttuinen. Voihan se olla, että silmä tähän tottuu, kun hetken aikaa näitä katselee.

Mutta taitaapa kyllä tämän lakan käyttö jäädä tähän yhteen kertaan. Jos joku osaa kyseistä tuotetta hyödyntää ja haluaa tuon ostaa, niin parilla eurolla saat.

2 kommenttia: