11. helmikuuta 2013

Jotain kaunista


Viimeinen vuosi on ollut ihmeellinen. Pohjalta on noustu, elämä jälleen hymyilee ja voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen :)

Viime kesänä tapailin ihanaa miestä, ja suhteeksihan se kehittyi. Pari viikkoa sitten päädyttiin sormuskaupoille ja tänään postiluukusta tulla tupsahti tilamaani häälehti! :) Tällä viikolla saadaan sormukset kaiverrutukesta, ehkä sitten tämä kaikki tuntuu jotenkin todellisemmalta. Häihin on vielä puolitoista vuotta, joten on aikaa hoitaa asioita. Jotkut kihlajaisetkin tahtoisin pitää, ihan vain pienet kahvikekkerit vanhemmille. Ei kuitenkaan keksitty mitään paikkaa, missä sellaiset voisi pitää, niin päädyttiin siihen, että pidetään ne joskus toukokuussa kun ilmat lämpenevät. Silloin voimme pitää ne ihanassa Auroran puistossa :)

Tämän kaiken ihanuuden lisäksi julkaisen tänä keväänä esikoisteokseni!! Kirja on omakustanne ja syksyllä hain tähän rahoitusta, ja kaikeksi onneksi sain sen. Kirja on hyvällä mallilla, aineisto on kasassa ja seuraavaksi materiaali menee taittajalle. Siitä sitten painoon, ja kohta saankin jo pidellä käsissäni omaa kirjaa, apua! :) Sitä painetaan 300 kpl, joten kaikki halukkaat saavat varmasti omansa :)

Teos sisältää 49 runoani vuosilta 2007-2013. Jotain kaunista on särkynyt on kokoelma runoja nuoruuden kipuilusta, kasvamisesta, toivosta ja sen menettämisestä. Siinä on kysymyksiä luovuttamisen kynnykseltä, itsensä löytämistä, rakkauden paloa ja ikävää. Runoja epätoivon hetkiltä ja matkalta kohti parempaa huomista. Kirja kertoo minun tarinani, alamäkineen kaikkineen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti