12. marraskuuta 2013

Tiistai-illan sämpyläkierteet


Jääkaapistä pääsi leipä loppumaan niin laitoin sämpylätaikinan kohoamaan. En kuitenkaan jaksanut tehdä aivan tavallisia porkkanasämpylöitä, sillä niitä on tullut tässä syksyn mittaan jokunen kerta tehtyä. Puolen litran taikinaan heittelin mukaan leseitä ja neljän viljan hiutaleita. Makua tuli kuminasta ja ruokalusikallisesta siirappia. Taikinan kohottua muhkeaksi otin kaulimen käyttöön ja tein sille samat temput kuin korvapuusteille; taikina levyksi, täytteitä päälle ja koko komeus rullalle. Täytteinä käytin margariinia, tuoretta valkosipulia ja kuivattua oreganoa. Mielestäni laitoin valkosipulia ja oreganoa ihan reilusti, mutta maun puolesta olisi kyllä voinut laittaa enemmänkin. Ennen paistamista ripottelin päälle vielä seesaminsiemeniä - ja nam, hyviähän niistä tuli :)

Näin sai kätevästi hieman erilaisia "sämpylöitä", ja täytteitä on helppo muokata oman maun mukaan. Tähän omaan tekeleeseeni olisi vielä lisäksi sopinut kinkkusuikaleet tai juustoraaste, mutta yhtä hyvin väliin voi laittaa vaikkapa oliiveja, pestoa, vuohenjuustoa tai mitä nyt vain mieli tekee :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti