3. joulukuuta 2010

Käpykuusi ja pipareita






Joulukoristeita kävyistä, helppoa ja näyttävää :) Nurkissa on lojunut käpyjä, ja olen pidempään jo ajatellut, että niistä voisi jouluksi jotain tehdä. Eilen sain idean ja ei kun heti vaan toteuttamaan. Olisi ollut miljoona muutakin asiaa tehtävänä, mutta tätä piti päästä heti kokeilemaan (jep, olen aika malttamaton :D). Eli kävyistä kasasin tuollaisen kasan, minkä pitäisi vähän edes muistuttaa kuusta. Tässä vähän sekavaa ohjeistusta, jos tuollaista haluaa yrittää:

Tarvitset:
- käpyjä (enimmäkseen männynkäpyjä, mutta myös yksi kuusenkäpy keskelle tueksi)
- pumpulia
- tukevan alustan
- paljon liimaa
- koristeita

1. Maalaa ensin alusta haluamasi väriseksi.
2. Liimaa männynkäpyjä ympyränmuotoon alustalle. Kannattaa laittaa tiiviisti, niin että kävyt osuvat toisiinsa.
3. Laita keskelle pumpulia jättäen keskelle kuusenkävylle kolo. Liimaa kuusenkäpy kiinni. (katso ylin kuva). Pursota paljon liimaa jokaiseen mahdolliseen väliin, sillä kävyn tarttumapinta-ala ei ole kovin suuri. (Keskustan voi myös täyttää männynkävyillä, jos niitä on tarpeeksi käytettävissä.) Anna kuivua hyvin.
4. Liimaa käpykerroksia ylös asti (anna aina kerrosten välissä kuivua). Väleihin johon ei käpy sovi, voi laittaa jonkun koristeen. Itse laitoin Tiimarista ostettuja huurteisia pikku omenoita, jotka olivat sopivasti joulun värisiä ja tukivat vähän käpyjä.
5. Pursota reilusti liimaa latvan koloista alaspäin, jotta sitä menisi mshdollisimman paljon väleihin, jotta siitä tulisi tukeva. Anna työn kuivua rauhassa yön yli.
6. Koristele. Sitä voi varoen yrittää maalata vaikkapa kullan värisellä maalilla, tai tökkiä vähän pensselillä liimaa ja ripotella hilettä tai käyttää tuollaista kimalleliimaa niinkuin minun kuusessani. Eteen tuli pieni rusetti ja kanelitanko tulee vielä siihen eteen tuoksuttamaan.

Olisi tämän voinut kai tukevamminkin tehdä, viritellä vähän rautalankaa käpyjen ympärille tai jotain, mutta eiköhän se nyt ainakin tämän joulun kestä :) Ja minusta siitä tuli ihan hieno, vaikka se olikin vaan tuollainen kokeiluversio.

Loput kuusenkävyt maalasin hennosti valkoisella maalilla ja maalin ollessa vielä märkää, ripottelin päälle hilettä. Niistäkin tuli kivoja, tosin olin itsekin melko hileessä tuon operaation jälkeen :D



Joulun ekat piparit tuli tänään myös leivottua, ja muutaman laitoin keittiön ikkunaan tuoksuttamaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti