Viime viikolla iski jokin äkillinen tarve siivota koko asunto lattiasta kattoon. Aloitin keittiöstä uunin ja jääkaappien kiillotuksella. Siitä jatkoin vaatehuoneen puolelle, mutta se projekti on nyt vähän jäänyt vaiheeseen... Sain sinne raivattua lattia pinta-alaa ja imuroitua, mutta hyllyt ovat vielä aivan retuperällä. Siinä siivotessani löysin talvella ostamani kehykset ja seuraavana päivänä unohtuikin pölyrätin heiluttelu marssiessani kehittämään kehykseen sopivia valokuvia. Kun sehän oli saatava seinälle välittömästi! :)
TunninKuvan epäsosiaalinen myyjä antoi tietenkin vääränkokoisia kuvia ja yksi kuva oli kaukaa katsottuna liian pimeä, niin kehysprojekti ei ollutkaan niin helppo. Jouduin irrottelemaan albumistani sopivia kuvia ja tänään vihdoin sain tämän seinälle. Jo kehystä ostaessani tiesin, että laittaisin siihen söpöilykuvia meistä, mutta tässä ajattelin, että joskus siihen voisi laittaa myös meidän kummankin lapsuuskuvia :) Yritin valita tuohon mahdollisimman erilaisia tilanteita, jottei taulu olisi tylsä.
Tämän kaiken ohella piti hieman muutella myös kasvien järjestystä. Kun täällä asuu nykyään sellainen pieni kaveri, joka tykkää leikkiä puutarhuria, niin on mahdotonta pitää kasveja lattialla. Aina lattiatasolla asunut fiikus pääsi nyt asteen korkeammalle, ja oikeastaan tuo paikka on sille juuri sopiva. Vitriini antaa kasville mukavasti tukea ja valoakin on ihan riittämiin. Fiikuksen eteen laitoin ensin pienen tulilatvan, mutta se teki melko pian kuperkeikan, niin vaihdoin tilalle tekoruukkuruusun, joka ei hätkähdä Taiston hortonomileikeistä :)
Yksi sisustuksemme lempikohdistani on nuo makuuhuoneen taulut. Ne ovat olleet tällä mallilla jo pitkään, mutta en vain ole saanut aikaiseksi otettua niistä kuvaa. Iso Pariisi-taulu on tuttu jo edellisen kämppäni ajoilta, mutta nämä pikkuiset ovat uusia. Askartelin tuossa joulunalla lahjoja, niin skräppäyspapereiden joukosta löysin kaksi ihanaa, vintage tyyppistä kuvaa. Tiesin välittömästi, että ne sopivat makuuhuoneen ovensuuhun pieniin, mustiin kehyksiin. Kun oikea osuu kohdalle, niin tuohon kokonaisuuteen tulee vielä kolmas samaa henkeä väreilevä pikkuinen kuva.
Vaatehuoneen siivousta aloitellessani löysin myös viime kesänä ostamiani paperilyhtyjä. Isommat laitoin talteen, mutta nämä pienet sulostuttavat nyt parvekettamme. Ne olivat juuri sopivan mittaiset amppelista amppeliin ja katkaisija jäi kätevästi roikkumaan oven pieleen. Ainut miinus niissä on, että led-valot ovat sellaiset kylmän väriset. Täytyy josain kohtaa tutkia, että saisikohan lamput vaihdettua...
Tähän loppuun vielä kuva sadepäivien halipallosta, joka mielelummin nukkuu kuin kastelee tassujaan märällä nurmikolla... ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti