16. heinäkuuta 2012

RotuaariPiknik










En ole ennen lähtenyt reissun päälle päästäkseni festareille. Tänä kesänä kuitenkin korjasin tuonkin virheen, ja suuntasi Oulun RotuaariPiknik -kaupunkifestareille. Neljän päivän festareista olin paikanpäällä kolmena päivänä. Tarjonta oli melkoisen hyvä, mutta kyllä se taisi tuo Juha Tapio olla, jonka vuoksi tätä aloin edes harkitsemaan :)

Festarit olivat kätevästi keskellä kaupunkia, aivan hotellin vieressä. Ne eivät myöskään vieneet koko päivää, vaan alkoivat seitsemän aikaa illalla ja loppuivat puoliltaöin. Näin ollen jäi aina päivä aikaa kierrellä ja puuhailla jotain muuta. Ensimmäisenä iltana kävin katselemassa Pariisin Kevään ja Apulannan, toisena iltana oli Juha Tapio ja kolmantena iltana Jukka Poika, Chisu sekä PMMP. Kaikki olivat hyviä live-esiintyjiä, erityisesti Pariisin Kevät yllätti. PMMP:llä ja Apulannalla oli vauhdikkaimmat esitykset ja Jukka Poikakin oli parempi kuin alkukesän Rentofestissä. Ja mukavasti pääsin eturiviin melkeinpä kaikkia katsomaan :)

Juha Tapion onnistuin vielä tapaamaan keikan jälkeen hotellin aulassa ja sain hänet kanssani samaan kuvaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti