25. elokuuta 2010

Syksyä




Ihanaa!! Syksy on tuloillaan. Vuoden parasta aikaa! Uuden alkua, ilman kirpeyttä, syyssateita, kaunista luontoa.. Näitä ainakin minulle syksy merkitsee. Pienenä vuosi aina vaihtui syksyllä, kun mentiin uudelle luokalle. Sai uusia vaatteita kouluun, uuden koululaukun ja muuta kivaa. Alkoi mahdollisesti uudet harrastukset, tuli kenties uusia kavereita. 

Kai vielä nykyisinkin jotenkin koen syksyn olevan uuden alkua. Ainakin enemmän se tuntuu "uudelta vuodelta" kuin tammikuu. Olen hyvin pitkälti vuodenaika sisustaja. Kodin tekstiilit ja koriste-esineet ym. vaihtuvat useasti vuodessa (löytyy kesä-, syys-, joulu-, ja "väliaika" verhoja, mattoja, pöytäliinoja...). Nyt kun syksy saapuu, kotoa löytyy enemmän tummia sävyjä. Tuikkulyhdyt pääsivät esille, kynttilät pöydille, musta kuvioiset verhot ikkunaan. Sohvalle vaihtui punainen päällinen (on ihanaa kun sohvan väriä saa hetkessä vaihdettu punaiseksi tai valkoiseksi) ja mustat sohvatyynyt hakeutuivat kellarikomerosta päivänvaloon. Myös vaatehuoneen nojatuoli sai paikkansa olohuoneessa. Sohvasta en valitettavasti saanut kuvaa, se kun on täynnä kirpputorille lähteviä tavaroita...



Ajattelin uudistaa myös ruokapöytääni. Seikkailin K-raudassa ja löysin etsimäni. Huonekalumaalia (täyskiiltävä) ja pensseli tottakai. Kuvassa purkin alla oleva pöytä muuttaa siis ilmettään, enimmäkseen käytännön takia. Tuota pöytää ei nimittäin ole mitenkään käsitelty, joten se imaisee jokaisen pisaran itseensä paremmin kuin yksikään pesusieni. Jotta se olisi helppo pitää puhtaana, se maalataan. Eikä se tuon värisenä oikein sovi keittiööni. Katsotaan mitä tulee, kun tytöt pääsee asialle... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti